lauantai 12. toukokuuta 2012

Pistoja yli ajan

Tokaluokkalaisen taidonnäyte: ensimmäiset lapaset.

Nopea katsaus käsityöblogeihin sen vahvistaa: käsityöt ovat monen pienten lasten äidin harrastus. Ompeluskärpänen saa uutta tuulta siipiensä alle lasten myötä. Äiti haluaa antaa vauvalle jotain omin käsin tehtyä, vaikka vain pikkuruiset villasukat pieniä varpaita lämmittämään. Inspiraatio äitiyspakkauksen muuntamiseen vauvan ensisängyksi tai pinnasängyn pehmusteen tekemiseen voi viedä ompelukoneen äärelle ensimmäistä kertaa koulun käsityötuntien jälkeen.

Odotus- ja vauva-aika ovat harvoin mitään romanttista luovuuden aikaa, jonka voisi viettää ompelupöydän ääressä vauvan tuhistessa hiljaa siinä persoonallisesti tuunatussa kopassaan. Sitäkin arvokkaampia ovat ne lyhyet hetket, jotka äiti saa viettää aivan omissa puuhissaan, kuten käsitöiden parissa. Siinä on jotain liikuttavaa, kun omalle vauvalleen, kummilapselleen tai lapsenlapselleen saa antaa jotain rakkaudella itse tehtyä. Itkun, sotkun ja uhmakohtausten värittämässä arjessa äitiys ei voi olla aina auvoista, mutta illan hiljaisina tunteina neulottuihin silmukoihin solmiutuvat ne sanat, joille ei päivällä ollut aikaa.

Lapselleen ompeleva äiti ompelee pistoja yli ajan. Ommellessaan tulevalle sukupolvelle hän samalla kiinnittyy siihen pitkään naisten ketjuun, joka vuosisadasta toiseen on ommellut, kutonut, neulonut, parsinut ja paikannut perheelleen. Suomessa kotona ompeleminen oli 1900-luvulle saakka välttämättömyys. Senkin jälkeen, kun valmisvaatteet vähitellen tulivat myös maalais- ja työläisperheiden ulottuville, tuli kotona ompeleminen pitkään halvemmaksi. Vielä 1970-luvun käsityölehden opastivat äitejä säästämään itse ommellen. Tämän päivänä ompelija ei ainakaan säästä. Välttämättömyydestä on tullut hauska harrastus, ellei suorastaan ylellisyyttä niille, joilla on siihen aikaa.

Käsityöt kantavat kuitenkin vielä mukanaan menneiden sukupolvien muistia ja tunteita. Osa käsillä tekemisen viehätystä onkin se, että käsityöt ovat samanaikaisesti sekä kokonaan uuden luomista että vanhoihin traditioihin, työtapoihin ja käsityön tekijöiden ketjuun kiinnittymistä. Vanhat käsityöt itsessään ovat eläviä muistijälkiä: alaluokilla kirjailtu ruokaliina, mummon virkkaama sängynpeite tai suvussa kulkeva kastemekko ovat paljon muutakin kuin vain tekstiilejä.

Ompelu merkitsee myös pistoja yli oman perheen eletyn ajan. Muistan omasta lapsuudestani isoäidin, jolla oli aina käsityö tekeillä. Mielikuvissani mummo istuu aurinkoisella verannalla, ulko-ovi on auki ja mummo virkkaa tiukkaan tahtiin sängynpeitteen pitsiä, pyyhkien välillä otsaansa. Mummo opetti minut luomaan silmukat neuleeseen ristikkäin. Hänen oma käsialansa oli niin tiukkaa, että sukkapuikot juuri ja juuri liikkuivat. Tuvassa poljettava Singer, vinttikamarissa loimi aina kangaspuissa. Pöytäliinoissa oli perinteiset mallit, mutta väreillä mummo mielellään leikitteli 70-luvun tyyliin. Kun otan oman neuleen tai ompeluksen esiin, muistan samalla mummoa ja hänen käsiään.

Ensimmäisiä merkkejä mummon dementoitumisesta oli se, etteivät kädet enää virkanneetkaan. Sukanvarteen tuli virheitä ja keskeneräiset tekeleet jäivät päiväkausiksi käsityökoriin. Nyt kun selkeitä päiviä on enää silloin tällöin, saattaa mummo itsekin ihmetellä, että hänkö tosiaan on virkannut nämä verannan verhot. Vai oliko se joku toinen nainen, toisessa ajassa ja paikassa.

Hyvää äitien päivää kaikille ompeleville äideille,
heidän äideilleen ja
heidän äideilleen!
Mummon Singerillä surauttama vintagemekko
on saanut uuden sukupolven käyttäjän.
Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi, jokainen kommentti ilahduttaa!